Arkisto kesäkuu, 2006

Mistä tietää onko naisella ”luurankoja kaapissa”?

kesäkuu 12, 2006

On kolme seikkaa, jotka ovat mielestäni merkkejä naisen huonosta soveltuvuudesta terveeseen suhteeseen. Mitä useampi näistä kohdista ilmenee, sitä hankalampi suhteesta todennäköisimmin tulee. Nämä seikat ovat lisäksi nopeasti havaittavissa / testattavissa ja ne ovat:

1) Salainen puhelinnumero

Naisella on salainen puhelinnumero kokemukseni mukaan kahdesta syystä. Muitakin kuin seuraavassa mainittuja syitä varmasti on, mutta näistä kahdesta mainitusta jälkimmäisen olemassolo indikoi ”luurankoja kaapissa”.

Ensimmäinen on se että hänen työnsä on sellaisella alalla, jolla työskentely laitapuolen kulkijoiden tai psyykkisesti häiriintyneiden kanssa on jokapäiväistä. Näitä ammatteja ovat esim. sosiaalityöntekijät, lakimiehet, poliisit ja psykologit. Tämä puhtaasti työhön liittyvä syy pitää salaista numeroa ei siis välttämättä indikoi mitenkään naisen kyseenalaista luonnetta.

Toinen ja minusta olennaisempi syy salaiseen numeroon ja epäilyksiin on häiriköivät ja ahdistelevat ex-miehet. Miehen häiriköintiinkin on tietysti aina joku syy ja kokemukseni mukaan sellainen on jokin naisen ja miehen edesmenneen suhteen selvittämätön (risti)riita tai useampi sellainen.

En puolustele miesten häiriköivää toimintaa millään tavalla; terrori puhelimella tai muillakaan keinoin ei ole oikein. Silti se että häiriköintiä esiintyy on selvä oire siitä ettei edellisen suhteen aikana ole osattu eikä edelleenkään osata hoitaa riitoja ”nätisti”. Varsinkin pitkäaikaisten riitojen olemassaoloon ja hoitamattomuuteen on naisessa aivan yhtä paljon syytä kuin miehessäkin. Suhteen purkautuminen tietysti on viimeinen keino estää suhteen muuttumista liian hankalaksi; väkisin ei kannata olla missään suhteessa.

Jos riidat ovat olleet erityisen pahoja ja mies on henkisesti heikko, hän todennäköisimmin on kokenut jääneensä naisen jalkoihin, ja verbaalisen kyvykkyyden puolesta hän useimmiten on myös jäänyt. Siitä seuraa lähes poikkeuksetta väkivaltaisuus, eli seuraava kriteeri.

2) Väkivaltaiset ex-miehet

Jos naisella on ollut yksi väkivaltainen mies, joka on lyönyt häntä kerran, ei tämä vielä ole kriteeri sille että nainen olisi luonteeltaan terveeseen suhteeseen kyvytön. Sen sijaan, jos näitä miehiä on ollut useita ja he kaikki ovat olleet väkivaltaisia vieläpä usein, se kertoo siitä ettei naisellakaan ole homma hallussa. Naisilla on verbaliikan puolesta ylivertaiset mahdollisuudet loukata miestä tahtomattaan, saati tarkoituksella, ja kun heikolta mieheltä loppuvat sanat, hän lyö.

Jälleenkään en millään tavoin puolustele miesten väkivaltaista käyttäytymistä. Ruumillinen koskemattomuus on jokaisen perusoikeus eikä sitä tule rikkoa ilman toisen lupaa millään tavoin.

3) Negatiivisuus

”Kovasuiset” ja hyvin suorapuheiset naiset ovat kokemukseni mukaan usein miestensä / isiensä alistamia ja/tai hyväksikäyttämiä herkkiä ja haavoittuneita pikkutyttöjä. He ovat löytäneet sisäisen mutta kylläkin valheellisen vahvuutensa ja haluavat joko pitää puolensa kovassa miesten maailmassa tai kostaa saamansa huonon kohtelun. He tulevat miesmäisen kommunikointitapansa ansiosta hyvin toimeen miesten kanssa työelämässä ja ymmärtävät toisiansa hyvin. Siitä huolimatta useat heistä, vaikkakaan eivät kaikki, kommentoivat kärkkäästi (kaikkien) miesten olevan tyhmiä, ajattelemattomia, sikoja yms. negatiivista ja kuitenkin tarkoittavat vain niitä miehiä, joiden kanssa he ovat olleet. Naisellinen herkkyys loistaa poissaolollaan ja tilalle on astunut ”äijä” tai ”kova jätkä”. Valitusta riittää ex-miesten huonoista ominaisuuksista, varsinkin nössöydestä, häiriköinnistä ja väkivaltaisuudesta, mutta muutkin valituksen kohteet käyvät. Naisessa itsessään ei vikaa tietenkään ole, hänellä on vain käynyt huono säkä.

Em. seikkoja naisessa havaitsevan miehen tulisi miettiä nopeasti kannattaako hänen kanssaan aloittaa suhdetta. Oman kokemukseni mukaan niin kauan kuin nainen ei halua myöntää omaa osallisuuttaan miesten käyttäytymiseen saati muuttaa käyttäytymistään ja negatiivista suhtautumistaan kehoituksista huolimatta (ja useimmiten ei haluakaan), niin hänen kanssaan ei terve ihmissuhde tule onnistumaan.

******************************************************

Lisää em. kuvioista:

Kun tämä nainen tapaa uuden miesehdokkaan, hän laittaa miehen välittömästi soveltuvuustestiin. Esim. treffeiltä myöhästyminen tai niiden viimehetkellä peruminen, miehen / miehien kevytmielinen pilkkaaminen tai mikä tahansa miestä tarkoituksellisesti ärsyttävät kommentit kelpaa hyvin ”testiksi”. Sen tavoitteena on katsoa onko mies ”vietävissä”, vai laittaako hän hanttiin. Näiden testien perimmäinen tavoite on naisen loukatun pikkutytön jopa äärimmäisyyksiin menevä suojeleminen, ja lopputuloksena lähes poikkeuksetta on se että mies ei tule testejä läpäisemään. Taisipa joku kehoittaa juottaamaan miehen känniin, haastamaan riitaa ja seuraamaan miehen reaktioita. Jos mies tämän seurauksena lyö, kertoo se miehen heikkoudesta aika paljon, mutta niin se kertoo naisestakin, varsinkin jos tilanne jatkuu. Testit ovat toisaalta suotavia miehen soveltuvuuden testaamiseksi, mutta jos mies ei KOHTUULLISIA testejä läpäise, häntä ei saa ruveta alistamaankaan. Sama tietysti pätee naisten suhteen.

Erityisen kovia testaajia ovat ulkoisesti hyvin kauniit naiset. Koska he saavat suunnattomasti huomiota miehiltä, heitä ärsyttää miehissä se että useimmat antavat talloa itsensä jalkoihin. Miehet yrittävät miellyttää naisen jokaista pyyntöä ja mitä älyttömämmiksi naisen pyynnöt menevät, sitä enemmänhäntä ärsyttää, jos mies ne nurkumatta täyttää. Nainen käyttää pahimmillaan miehen miellyttämishalua hyväkseen ja lopulta jättää miehen, koska tämä ei kykene vastaamaan haasteeseen. Mies tuntee tehneensä kaikki ”oikein” ja naisen pyyntöjen mukaisesti; silti hänet jätetetään. On varsin ymmärrettävää että tästä seuraa katkeruus ja kostonhalu. Usein mies tässä vaiheessa aloittaa joko puhelinterrorin tai sitten väkivaltaisuuden, ellei sitten ole jo aloittanut. Tai sitten hän menee kotiinsa nuolemaan haavojaan ja surkuttelee mielessään että mitähän-minä-taas-tein-väärin, kun tästäkään ei mitään tullut. Seuraavan suhteen aloitukseen voi mennä pitkä aika, koska miehen vähäinenkin itsetunto on murusina.

Jos mies lankeaa näihin soveltuvuustesteihin, ja useimiten näin käy, nainen nauraa itsekseen että ”taas yksi Nössö”. Jos mies puolestaan älyää olevansa narutusyrityksen kohteena, hän pistää aikansa hanttiin ja seuraa huvittuneena naisen touhuja. Lopulta hän ymmärtää ettei tämä nainen edes halua miestä, vaan isää joka suojelee / kurittaa pikkutyttöään, kuten ehkä hänen oma isänsäkin teki. Tälläinen nainen ei halua tai uskalla kohdata omaa heikkouttaan ja kasvaa aikuiseksi naiseksi, vaan suojelee itseään käytännössä aikuistumiselta. Hän ei halua myöntää että tarvitsee miehen perheen pääksi ja kumppanikseen, vaan haluaa todistella muille ja eritoten itselleen että on riittävän vahva ja osaava pärjätäkseen omillaan vieläpä lapsikatraan kanssa.

Kun tälläinen nössöihin loputtoman kyllästynyt nainen törmää ”Pahaan Poikaan”, hän tuntee löytäneensä kaipaamansa ”vahvan ja itsevarman miehen”, jota ei niin vain alistetakaan. Havaitessaan ettei pysty alistamaan miestä nainen tuntee että häneltä lähtee ”jalat alta”. Samalla hänen käyttäytyminen muuttuu miehiä testaavasta vampista kiltiksi pikkutytöksi, joka kaipaa isin suojaa. Olenpa useita kertoja kuullut tälläisten naisten itsensä suusta heidän haluavan saada joskus ”oikein kunnolla isän kädestä”… Tämä tietysti ei aina tarkoita ”Pahan Pojan” selkäsaunaa… ;-)

”Paha Poika” huomaa tämän alistuvuuden naisessa välittömästi ja koska hänkin haluaa naisesta vertaistaan vastusta hän alkaa alistaa naista siinä toivossa että hänestä tuo vastus heräisi. Vaikka hälytyskellot miehen pimeästä puolesta mahdollisesti naisella soivatkin, on tuon miehen jännittävyys ja vetovoima niin suuri ettei nainen kellojen sointia hurmiossaan kuule.

Kun ”Pahan Pojan” todellinen luonne lopulta astuu kunnolla esiin esim. väkivaltaisen tai pettäjän roolinsa ominaisuudessa, siitä seuraa lopulta ero ja nainen on entistä katkerampi siitä ettei löydä ”sitä oikeaa”. Todennäköisimmin hän muuttuu vieläkin negatiivisemmaksi itsensä ja miesten suhteen. Nainen valitsee seuraavaksi kohteekseen sellaisen miehen, josta jo alunperin näkee ettei miehestä ole vastusta ja siten suojelee itseään tiedostamatta edellisen kaltaiselta alistajalta. Samalla hän usein alkaa alistaa itse. Hän saa hyvän syyn haukkua miehiä nössöiksi ja/tai sioiksi, eikä hänen sisäinen pikkutyttönsä pääse koskaan aikuistumaan ja huomaamaan että on olemassa myös sellaisia miehiä, jotka eivät yritä miellyttää häntä liikaa tai käyttää häntä hyväkseen.

Periaatteessa naisten pitäisi olla halukkaampia keskustelemaan ja hoitamaan (pari)suhdetta kuin työkeskeisten miesten. Sen vuoksi onkin erittäin mielenkiintoista huomata että miehet ovatkin paljon naisia halukkaampia muuttumaan ja laittamaan itsensä peliin mm. TV:ssä olevissa suhdeohjelmissa, kuten Dr. Phil, Lapsiterroristit (Super Nanny) ja Pikku Julmurit (Nanny). Niissä ammatti-ihmisillä on todella kova työ saada naiset muuttamaan näkökantaansa ja käyttäytymistään. Miehet ovat paljon halukkaampia, vaikkeivät hekään muutostaan erityisesti nais-expertin kehotuksesta kovin halukkaasti tee.

Lisää aiheesta: http://www.matingdance.fi

Mies vie ja nainen vikisee?

kesäkuu 12, 2006

Tänä päivänä sinkkuja tai yksinhuoltajia on valtavasti enemmän kuin esim. kaksikymmentä vuotta sitten. Naisen aseman muuttuminen yhteiskunnassa ja työelämässä on mahdollistanut sen että hän kykenee huolehtimaan jälkikasvustaan ilman miehen taloudellista tukea ja siten miehen rooli perheen elättäjänä ei enää ole itsestäänselvyys. Samalla naiset ovat muuttuneet itsevarmemmiksi ja edellyttävät mieheltä siis paljon muutakin kuin vain paksua lompakkoa, uskollisuutta ja kohtuullista alkoholinkäyttöä.

Naisten sanotaan odottavan mieheltä mm. henkistä vahvuutta, itsevarmuutta, ammatillista kunnianhimoa, huumorintajua ja leikkimielistä ennalta-arvaamattomuutta. Ovien avaaminen, kukat ja suklaa, syntymäpäivien muistaminen ja muut perinteiset naisille tärkeät asiat ovat silti edelleenkin tärkeitä. Vaikka nämä asiat ovat miehillä hyvin tiedossa ja he toimivatkin näiden ”sääntöjen” mukaan, niin silti usein käy niin että suhde päättyy muutamien treffien jälkeen miehen täydeksi yllätykseksi naisen antamiin pakkeihin. Ehkä ennakkovaroituksena tulevasta nainen alkoi olla loppua kohti vaikeasti tavoitettavissa eli ei vastannut puhelimeen tai tekstareihin, tai perui jo sovittuja treffejä viime tingassa hivenen tekaistun tuntuisella syyllä. Lopulliseksi syyksi nainen selittelee mm. että ”En ole vielä valmis suhteeseen” tai ”Minulla on juuri nyt hirveästi kiireitä töissä” tai ”Sä olet tosi mukava ja mulla on ollu sun kanssa tosi kivaa, mutta haluaisin että olisimme vain ystäviä”. Nämä ovat sinänsä täysin uskottavia syitä, mutta riittävän monta kertaa samat jutut kuultuaan miestä alkaa epäilyttää onko vika jossain muualla; varsinkin kun hän on toiminut juuri ”sääntöjen” mukaan. On viety kukat, avattu ovet jne ja silti vain homma ei ole toiminut.

Jotkut miehet kysyvät naiselta tekikö hän jotain väärin tai mitä hänen olisi pitänyt tehdä eri tavalla, johon nainen ei joko osaa antaa mitään vastausta tai tuumaa epämääräisesti ”ettei hänestä vain tuntunut siltä”. Seuraavaksi tuo sama nainen kävelee jonkun toisen miehen käsipuolessa hyvin onnellisen näköisenä. Aikaa ensimmäisen miehen jättämisestä ei välttämättä ole kulunut kovinkaan paljon, ei ehkä edes viiikkoa. Tuo toinen mies saattaa hyvinkin olla yleisesti tunnettu öykkäri, naistenmies, pettäjä, alkoholisti tai joku muu, mitä voisi kuvata lyhyesti sanoilla ”Paha Poika”. Kuulostaako tutulta?

Mikä tässä jutussa siis mättää? Mieshän teki juuri mitä häneltä odotettiin! Ensin nainen oli innokkaana treffeillä, sitten hän oli niin kiireinen ettei ehtinyt tavata, tai ettei hän halunnut edes suhdetta ja seuraavaksi hän jo oli toisen miehen kanssa! Eikä tuo toinen mies edes toiminut ”sääntöjen” mukaan ja oli ilmiselvästi huonoa seuraa. Ollakseen surkuhupaisuuden huippu, jonkin ajan kuluttua ”Paha Poika” pettää naista, joka sitten tulee sydän syrjällään hakemaan lohdutuksen olkapäätä ensimmäiseltä mieheltä, ”vain ystävältä”, ja kertoo miten hirveä petturi tuo toinen mies oli.

Missä siis vika? Hyvä seura ei kelpaa mutta huono tuntuu kelpaavan. Ristiriitaista, eikö totta?

Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä ettei nainen tuntenut vetoa ensimmäistä miestä kohtaan, vaikka hän kuinka seurasi ”sääntöjä”. Nainen ei välttämättä edes osaa sanoa mikä oli vialla, jokin vain ei tuntunut ”natsaavan”. Mukava hän oli, mutta silti ”jotain” puuttui. Kun hän tapasi seuraavan miehen, hänessä vain oli ”jotain”. Vaikka hän ehkä näki miehen pimeän puolen ja tiesi mitä siitä seuraa, ”joku” veti tuossa miehessä naista niin kovin puoleensa, ettei hän voinut vastustaa kiusausta lähteä hänen matkaansa.

Mikä tuo ”joku” naisia niin voimakkaasti puoleensa vetävä ominaisuus sitten on? Voisiko olla myös olla mahdollista että tuo sama piirre olisi sellaisessa miehessä, joka ei ole ”Paha Poika”? Vastaus kuuluu että kyllä. Ratkaisu löytyy vanhasta suomalaisesta sanonnasta: ”Miehet vie ja naiset vikisee”. Itsevarma mies, jolla on selvät sävelet elämänsä suhteen ja joita hän myös toteuttaa on naisille voimakas magneetti. Itsevarma mies viis veisaa naisen oikuista mutta tietää myös miten naista ”viedään”, muuallakin kuin tanssilattialla. Sopiva määrä ennalta-arvaamattomuutta ja huumoria pitää naisen varpaillaan ja valmiina seuraamaan miestä, koska ”jotain” jännää on naiselle odotettavissa… Seikkaperäisen vastauksen antaminen tähän ristiriitaiselta ja mahdottomalta vaikuttavaan ongelmaan ei ole kovinkaan helposti kerrottu, mutta oheisesta linkistä saat lisätietoa.

http://www.matingdance.fi

email@matingdance.fi

Yksinhuoltaja uutta kumppania etsimässä

kesäkuu 12, 2006

Yksinhuoltajia on tänä päivänä ennätyksellisen paljon. Heidän pyrkimykset uuden kumppanuuden muodostamiseen kohtaavat monia esteitä, joista yksi suurimpia on heille ehkä tiedostamaton ja se koskee heidän jälkikasvuaan.

Yksinhuoltajalle, joka useimmiten on nainen, ovat hänen lapsensa kaikki kaikessa. Lapsi määrää arjen kulun päivähoitoineen, isänsä luona vierailuineen ja lapsen huoltamiseen liittyvät riennot rajoittavat naisen mahdollisuuksia tavata uusia miehiä. Joskus lapset ovat äidilleen niin tärkeitä, että he unohtavat itsensäkin lapsiensa tarpeiden niin vaatiessa ja hän alkaa uupua.

Hyvin kiinteässä suhteessa lapsiinsa olevan äidin tavatessa uuden potentiaalisen miehen, tulee tästä miehestä helposti äidin arvojärjestyksessä lapsen ja äidin jälkeen ”kolmonen”. Jos jo ensitreffeillä nainen ottaa lapsensa mukaan päätavoitteenaan testata kuinka mies tulee toimeen lapsen kanssa, vaarantuu naisen ja miehen tutustumisen. On täysin ymmärrettävää että äiti haluaa testata miestä, mutta miestä ei vielä tässä vaiheessa kiinnosta tutustua lapseen, vaan naiseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä ettei lasta saisi ”tuoda näytille” ollenkaan, vaan sitä miten nainen suhtautuu lapseensa miehen läsnäollessa. Lapset useimmiten ovat mustasukkaisia äidistään ja yrittävät viedä tämän huomion kiukuttelemalla, pyytämällä apua, yms. He voivat yrittää viedä myös miehen huomion ja silloin mies ja nainen eivät pääse tutustumaan toisiinsa.

On myös lapsen itsensä kannalta parempi, jos tämä tutustuu mieheen vasta äitinsä jälkeen. Erityisesti jos äiti tapaa lyhyessä ajassa useita miehiä, eikä kukaan heistä sovellu uudeksi kumppaniksi, voi lapsi olla alituiseen vaihtuvista miesehdokkaista hyvin hämillään. Kun nainen ja mies tulevat siihen tulokseen että tästä syntyy hyvä suhde, lapsi kyllä sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen nopeasti.

Tapasin kerran kolmen lapsen yksinhuoltajan, joka jo toisten treffien jälkeen lähetti minulle tekstiviestin: ”Olen tässä miettinyt mitä mahdat haluta minulta ja perheeltäni.” Siinä vaiheessa en vielä halunnut muuta kuin lisää aikaa tutustua naiseen, enhän vielä tuntenut häntä ollenkaan. Lasten olemassaolo oli minusta OK, enhän muutoin olisi halunnut tavata koko naista! Esitetyt kysymykset haluistani hänen perhettään kohtaan olivat minusta aivan liian aikaisia.

Jotta homma siis menisi ”putkeen”, tulisi naisen arvojärjestyksessä olla ”ykkösenä” hän itse, sitten mies ja vasta sitten lapsi. Eikä tämä tietenkään tarkoita sitä että esim. lapsen loukatessa itsensä naisen tulisi tehdä sudennälkäiselle miehelle ruokaa ennen lapsensa ensiapuun viemistä. Kysymys on paremminkin siitä että kaikkien tarpeet tulevat huomioiduksi, eikä kukaan koe jääneensä paitsioon. On myös tärkeää ettei mennä asioiden edelle ja ruveta esim. keskustelemaan yhteenmuuttamisesta liian aikaisin. Ihmissuhteiltaan terveen uusioperheen muodostuminen edellyttää jokatapauksessa kaikilta henkilökohtaisista tarpeista joustamista.

Lisää aiheesta: http://www.matingdance.fi