Kävin kurssillasi “Sexual seduction” ja esittelit siellä nämä kosiskeluaskeleet. Olen tässä pohtinut, että miten päästä keskustelun avauksesta eteenpäin askelissa. Olen jo rohkaistunut menemään juttelemaan naisille baarissa, mutta en osaa jutella muusta kuin “standardi” kysymyksista eli mitä hän tekee työkseen, missä asuu jne. Samoin en osaa itsestäni puhua muuta kuin näitä std-asioita. Kuten varmaan arvaatkin, ei ole hirveän tuloksellista. Kuinkahan onnistuisin vetovoiman luomisessa? Huomaan, että en osaa viedä naista, vaan keskustelu on aivan neutraalia.
Toinen asia mitä kummastelen on se, että miksi naiset eivät vastaa katsekontaktin tavoitteluuni (1. askel)? Miksi he välttelevät katsekontaktia?
”DeittiTohtori” vastaa: Kiitokset kurssilla käymisestä, sait sieltä varmasti paljon virikkeitä. On todella hienoa että menet juttelemaan naisten kanssa ja avaat keskusteluja. Monille se on ylitsepääsemätön este. Kun tulee kyse puheenaiheista, miehiä kiinnostaa aivan muut jutut, kuin naisia ja aivan eri tavalla. Palaan tähän kohta.
Naiset välttelevät katsekontaktia, koska ovat varattuja eivätkä etsi seuraa, pahalla tuulella, heillä on joku asia kaverin kanssa kesken, eivät koe sinua riittävän kiinnostavaksi, tai eivät yksinkertaisesti vain näe tai huomaa sinua. Kun he huomaavat sinun katsovan heitä, he vaistoavat sekunnin miljardisosassa oletko sellainen, jonka seuraan kannattaa hakeutua. Pelkkä seisoma-asento saati pukeutuminen ja muut eleet kertovat naiselle onko mies itsevarma ”alfa-uros”, vai arka Nössö; eikä miehen vielä tarvitse sanoa yhtään mitään!
Suoraryhtinen mies – kunhan vain hänen nenä ei nouse liian ylös – osoittaa olevansa itsevarma ja siitä naiset kiinnostuvat. Siitä voivat kiinnostua miehetkin, varsinkin jos mies on porukan rassukka, jonka uudet suoraryhtiset eleet saavat muut kokemaan hänet uhkana itselleen ja asemalleen. Porukan kovin äijähän ne naiset kerää ja muut jäävät ilman… ;-D Näitä sanattomia miehen itsevarmuuden osoittavia flirttieleitä – joihin naiset ja miehetkin reagoivat VÄLITTÖMÄSTI – on varsin vaikeaa neuvoa kirjoitetussa muodossa, siksi opastankin niitä DVD-kurssillani Human Mating Dance – Flirting Bodylanguage. Kerron sillä myös miten nainen testaa miestä mm. keskusteluissa ja kuinka miehen tulee näihin testeihin vastata, jotta vaikuttaisi naisesta itsevarmalta ja mielenkiintoiselta. Mies voi heittää naiselle myös vastatestejä ja siitäkös sitä vasta hauskaa tulee… ;-D
Sitten niihin puheenaiheisiin. Naisista mielenkiintoisia puheenaiheita ovat mm. omat ja toisten ihmissuhteet ja niihin liittyvä draama, horoskoopit, lapset, sisustus, ym. ns. ”naisten puheenaiheet”. Juuri näistä on miehen hyvin vaikeaa keskustella, koska ne eivät ole tyypillisimpiä miesten puheenaiheita ja aiheuttavat heille pikaisen ja pahanlaatuisen aivoripulin.
Näitä puheenaiheita opetellakseen mies voi kysyä naisen mielipidettä johonkin ”draama-aiheeseen”, ja sitä naiset rakastavat. Näitä aiheita ovat mm. kummat pettää / valehtelee enemmän, miehet vain naiset? Onko Vesa Keskinen todellinen alfa-uros ja huomionhakuisten naisten kiusaamisen kohde vai itserakas ja ihmisiä hyväksikäyttävä seurapiiripelle? Mikä tahansa päivänpolttava ihmissuhteisiin liittyvä puheenaihe käy; naiset tarttuvat niihin usein hyvin hanakasti ja kertovat mielipiteensä asioiden ”oikeasta” tilasta. Mies voi tietenkin samalla mittailla naisen dramatiikkaherkkyyttä ja sen ollessa hyvin korkea voi miettiä kannattako aloittaa suhdetta Drama Queenin kanssa.
Mies voi opetella keskustelemaan em. aiheista, mutta siinä on useita ongelmia. Mies joutuu epämukavuusalueelleen ja kehittyäkseen taitavaksi naisten asioista keskustelijaksi siihen kuluu todella paljon aikaa. Miehellähän ei ole siihen aikaa; tuloksia pitää saada NYT! Nainen saattaa pitää miestä liian nössönä, jos mies muuttuu keskusteluissaan kuin naisen uudeksi tyttöystäväksi. Samalla mies ajautuu pois omasta miehisyydestään ja ongelmat alkavat kasaantua…
Siksi on parempi opetella KUINKA keskustellaan, ei niinkään MISTÄ keskustellaan. Miehen tulee siis opetella kuinka naiset keskustelevat. Ja vieläkin tarkemmin miehen tulee tietää kuinka naiset testaavat miehiä keskustelun keinoin nähdäkseen onko hän MIES vai Nössö ja sitten miehen tulee kääntää nämä testikeinot niin että testattava onkin nainen!
1) Kritisoiminen, neuvominen tai käskeminen miten asioiden pitäisi olla
Naisen kysyessä onko hän miehen mielestä liian laiha, lihava, pieni- tai isorintainen, tms., mies vastaa: ”Tiätsä musta jotenkin tuntuu ettet sä oo omaan kroppaas kovin tyytyväinen. Musta tuntuu etten mä voi alkaa olla sun kaa, jos mun pitää joka päivä kehua miten kaunis ja ihqu pikkuprinsessa sä oot. Ethän säkään koskaan kehu yhtään miten hieno auto mulla on!”
Asunnon kommentointi mm. sisustuksen osalta: ”Onks noi verhot susta OIKEESTI tähän kämpään sopivat:..?” Musta toi matto ei sovi OLLENKAAN noiden sohvakalusteiden kanssa…!” ;-D
2) Naisen haastaminen
Myöhästytään tarkoituksella ENSItreffeiltä n. 10-15 min ja jos nainen valittaa tästä vähääkään, niin teeskennellään [virnuillen] liioiteltua loukkaantumista naisen epäinhimillisistä ja kohtuuttomista aikatauluvaatimuksista. Lisäksi hän on hyvää vauhtia pilaamassa mahdollisuutensa olemalla JO NYT pikkutarkka nipottaja ja nalkuttava akka. Mitä se sitten myöhemmin tulisi olemaan…?
Teeskennellään suuttumusta / pahastumista, eli esim. loukkaannutaan siitä ettei nainen välitä miehen tunteista ja hänelle tärkeistä asioista kuten esim jalkapallo-ottelun alkamisajankohdasta tai jos tämä ei muista kuinka monta hevosvoimaa miehen autossa on.
Syytetään naista miehen alistamisesta ja esineellistämisestä, jos tämä puhuu miehen autosta elimenjatkeena tai viittaa puheissaan miehen ja prinssinakin yhtäläisyyteen.
Vielä kerran painotan että kyse on pelleilystä ja huumorista, jota EI tule ottaa tosissaan.
Lisää tehokkaita naisen viemis- ja testaamiskeinoja kerron Human Mating Dance – Flirting Bodylanguage –kurssin lisäksi englanninkielisessä e-kirjassani Successful Human Mating Dance. Kerron siinä tukuittain eri keinoja kuinka miehet voivat olla jälleen TosiMiehiä ja naiset TosiNaisia ja vetää puoleensa sopivia kumppaneita.
********************************
Moikka Hanski!
Tämä on erittäin noloa lähestyä näinkin hölmöllä asialla, mutta minulla on vakava ongelma lähestyä jätkää, josta olen tykännyt erittäin paljon jo reilun kolmen vuoden ajan. Näemme hyvin harvoin ja sitäkin harvemmin pääsemme juttelemaan.
—
Hän puhuu melko paljon itsestään, eikä koskaan oikeastaan kysy minuun liittyen mitään. Hän selittää omista harrastuksistaan ja päivän tapahtumista ja luulen että hän haluaa minun kyselevän hänen kuulumisiaan. Välillämme on katsekontakteja, mutta en osaa mitenkään ottaa selvää millä tavalla hän minua katsoo.
—
Hän on minua reilu kaksi vuotta nuorempi ja jo sen takia on vaikea kysyä häntä ulos, sillä en halua hänen pelästyvän tai menevän paniikkiin. Meistä kumpikaan ei ole koskaan aikeisemmin seurustellut ja sekin on syy jonka takia en osaa tehdä aloitetta,vaan toivoisin ihastukseni tekevän sen, mutta luulen että jos asia jää hänen kontolleen odotan aloitteen tekoa vielä 20 vuoden päästäkin. Minulla on ollut tarkoitus kysyä häntä ulos kanssani, mutta aina tilaisuuden tullen menen lukkoon ja luistan tilanteesta. Alan olla hieman jo epätoivoinen, sillä tämä on turhauttavaa ja tiedän kyllä, että sen ei pitäisi kaataa maailmaa jos kysyisin häntä ulos, mutta pelkään niin kovin että hän antaa minulle pakit enkä tiedä mitä sen jälkeen teen, sillä jo nyt koen hirveitä kriisejä kaiken tämän takia, eikä kukaan oikein osaa auttaa. Hän on kuitenkin sellainen jonka eteen olisin valmis tekemään hyvin paljon ja josta ihan tosissani pidän ja välitän. Ainoa mitä en pysty tekemään on se tärkein, eli aloitteen teko.
—
Miten minun tulisi lähestyä häntä ettei tilanne olisi kiusallinen kummallekaan, vaan että se sujuisi luontevasti? Ja jos hän sattuisi lähtemään kanssani ulos, miten saada luotua rento ja vapautunut ilmapiiri, ettei puhuminen olisi vaikeaa ja hiljaisia hetkiä tulisi ihan liikaa?
Ystävällisin terveisin
Jenna
”DeittiTohtori” vastaa: Miehet puhuvat paljon itsestään ja harrastuksistaan, koska NIIN MIEHET TEKEVÄT KESKENÄÄN. Heille menestys työssä ja harrastuksissa ja sen myötä heille muodostuva miehinen hierarkia ovat tärkeitä, koska se määrittää heidän asemansa toisten miesten kesken. Ahkerin, nopein, vahvin jne. mies on kovin jätkä, joka saa muiden miesten kunnioituksen, arvostuksen, ihailun ja… niin, kadehdinnan. Siitä syystä mies luulee saavansa kaiken tuon myös naisilta mutta niinhän se ei ole…
Siksi nainen, joka osaa arvostaa ja kehua näitä miehisiä asioita tulee menestymään ja saamaan miehiltä todella voimakasta huomiota, koska naiset yleensä eivät tätä tajua ja alkavat valittaa esim. miehen välinpitämättömyydestä. ”Kiinnostaako sinua ollenkaan minun asiat?” Ja siitäkös mies kaikkoaa!
Osoita siis mielenkiintoa ja kehuja miehen kertomiin asioihin ja varsinkin hänen tekojensa sinussa aiheuttamiin POSITIIVISIIN tunteisiin, älä mieheen itseensä. Miehisessä hierarkiassa varsinkin matalalla oleva mies saa siitä kummasti puhtia ja naisten kaipaamaa itsevarmuutta. ”Onpa tosi hienoa, kun joku viitsii harrastaa noin kovasti urheilua, kun toiset vain vetää kaiket illat kaljaa baarissa!”
Miehet nimenomaan EIVÄT odota kaverin kyselevät heidän asioitaan, vaan he odottavat kaverin kertovan itse omista jutuistaan. Tämähän on tietenkin naisten maailmassa epäkohteliasta ja siinä onkin suuri haaste naisille. Teidän naisten tulisi opetella kommunikoimaan kuin mies samalla oma naisellisuus säilyttäen. Älä siis odota että mies kyselisi sinulta äläkä ala kysellä häneltä pelkästään vastakysymysten toivossa, vaan ala kertoa itse omista jutuistasi. Tulet huomaamaan hämmästyttäviä asioita!
Pikku vinkkinä miehille sanottakoon että naisilta puolestaan kannattaa kysellä päivän tapahtumista yms. ennen omien asioiden kertomista osoittaakseen hänelle että välittää hänestä… Kunhan vain ei tee sitä liikaa ja osoita olevansa Nössö!
Aloitteen tekeminen on ihan helppoa, kun olet miehen kanssa jo niin monesti jutellut! Hän saattaa ajatella ettei voi pyytää sinua ulos, koska on sinua nuorempi. Hän saattaa ajatella, että sinulla on mielenkiintoa enemmän itsesi ikäisiin ja kokeneempiin miehiin. Et kerro omaa ikääsi, mutta mitä nuorempia olette, sitä suurempi vaikutus tällä on.
Kun keskustelet miehen kanssa jostakin, ehdota hänelle jutun parhaimmassa kohdassa – ns. ”high note” – jutun jatkamista kahvikupin ääressä esim. seuraavana päivänä. Jos olet häneen pohjattoman lätkässä ja hänkin on osoittanut ”vihreää valoa”, niin sinun on hyvä kertoa hänelle tunteistasi, mutta varo olemasta liiallisen tunteikas.
Miehille puolestaan omista tunteistaan kertominen on TODELLA VAIKEAA, koska he eivät tee sitä keskenäänkään. Toisaalta mies kykenee ihastumaan naisen ulkonäköön hyvin nopeasti ja siten hän useimmiten on naista nopeampi myös ilmaisemaan ihastuksensa. Monesti näpeilleen saanut mies oppii ettei omaa ihastustaan kannata ilmaista ennen kuin nainen on tehnyt sen ensin.
Siksi sinun kannattaa ilmaista kiinnostuksesi heti, kun sinusta siltä tuntuu. Mies on jo sinuun ihastunut, jos hän viihtyy ja viettää aikaansa kanssasi. Jos jostain kumman syystä mies ei olekaan sinusta ”sillä tavalla” kiinnostunut, mitä sitten? Voit kohdistaa kiinnostuksesi johonkin toiseen hukkaamatta enempää aikaa tähän yhteen. Tässä teidän tapauksessa veikkaan kuitenkin että te molemmat odottatte tuskissanne että toinen tekisi jotain ja molemmat ovat surkeina. ”Eikun kimppuun” on paras taktiikka tuossa tilanteessa! Ja hiljaisten hetkien olemassaolo on hyvä asia. Eihän sitä nyt koko aikaa tarvitse lörpötellä; ajan voi käyttää muutoinkin… ;-D
Meidän jokaisen on tiedostettava oma ”oikea” miehinen ja naisellinen rooli ja sovellettava sitä kaikkeen kanssakäymiseen toisten kanssa niin työ- kuin yksityisasioissakin. Silloin miehet saavat tarvitsemansa arvostuksen ja samoin myös naiset. Kuinka se sitten tapahtuu? No, kirjoitin siitä 200-sivuisen englanninkielisen deittioppaan Successful Human Mating Dance. Kerron siinä tukuittain eri keinoja kuinka miehet voivat olla jälleen TosiMiehiä ja naiset TosiNaisia ja vetää puoleensa sopivia kumppaneita.
Kun nettideittailu on nykyään NIIN suosittua, sovelsin näitä keinoja myös nettideittailuun ja tein niistä DVD-kurssin Human Mating Dance – Internet Dating. Kerron sillä mm. kuinka luot itsestäsi houkuttelevan nettiprofiilin ja tuot itsestäsi esille ne piirteet, joihin sinua kiinnostavat ihmiset tulevat sinussa ihastumaan.
Kesäterveisin,
Ystäväsi Hanski, ”DeittiTohtori”